Vaimeat rytmit kantautuvat kutsuvasti Citymarketin vieressä kulkevaan, katettuun ulkokäytävään. Illan edetessä pidemmälle lasikatoksen alla kiertävät hitaasti kulkevat neonvalot. Näyteikkunassa aiemmin komeilleet jalkineet ovat vaihtuneet taidokkaissa asennoissa taivuttavien tanssijoiden kuviin.
Siellä, missä asiakkaat vielä viime kesänä tekivät kenkäostoksia, on nyt salin täydeltä tanssijoita.
̶ Emme oikeastaan etsineet tanssikoululle lisätiloja, tanssinopettaja, rehtori ja Tanssivan Porvoon perustaja Mia Koponen tunnustaa hymyillen.
̶ Olin kyllä huomannut, että kenkäkauppa oli lopettamassa näissä tiloissa. Kun Antti (Soivio) otti puheeksi sen, että tässä olisi hyvä tanssisalin paikka, ryhdyimme mieheni Saku Koposen kanssa pohtimaan asiaa.
Tanssivalla Porvoolla on jo ennestään kolme tanssisalia saman rakennuksen kellarikerroksessa. Samojen tilojen yhteydessä on myös Sakun pyörittämä pakohuone Escape Porvoo sekä Mia K. Photography -valokuvausstudio.
Tanssikoulun laajentamiseen päädyttiin, koska Escapen puolella kellarissa alkoivat tulla seinät vastaan. Katutasoon nousseen tuoreen tanssitarvikemyymälän ja treenisalin taakse on parhaillaan rakentumassa sekä Escapen että Mia K. Photographyn käyttöön tulevat tilat.
̶ Escape ottaa mahdollisesti myös yhden kellarikerroksen huoneista käyttöönsä, Mia Koponen toteaa.
Halusimme kunnon Hollywood-tyyliä!
Tanssiva Porvoo pääsi sisään entisen Kookengän tiloihin joulukuun lopussa. Sen jälkeen ovat pensselit heiluneet rivakkaan tahtiin. Maalin ja tapettien lisäksi huoneistoon on uusittu lattiat ja tanssisalin ympärille on rakennettu äänieristeseinät.
Tilojen uudistamisen parissa huhkivat ammattilaiset, ja remontti kesti noin pari kuukautta.
̶ Erityisen tyytyväinen olen Silver Zombien toteuttamiin ikkunoihin, Koponen kiittelee.
Eikä suotta. Upeasti valaistujen ikkunoiden ohi on lähes mahdoton kulkea niin, että ne jäisivät huomaamatta.
Tanssikoulun laajenemisesta katutasoon kertoo myös ulko-oven yläpuolelle sijoitettu, tinkimätöntä broadway-henkeä hehkuva mainoskyltti.
̶ Halusimme kunnon Hollywood-tyyliä! Koponen nauraa.
Teksti ja kuvat: Sanna Puisto