Tarinat

Kolaa Kulloosta, mangojaffaa maalaismaisemista

Uunituoreen blogimme saa kunnian korkata Kulloossa toimintansa aloittanut Pieni Limonaaditehdas. Tässä, olkaa hyvät!

Toimivat tilat ovat Pienen Limonaaditehtaan elinehto.

Tässä on tehtaan ainut liukuhihna, jolla pullot saavat kylkeensä oikean etiketin. Asiakkaat voivat halutessaan teettää etikettejä myös omalla tekstillä ja kuviolla. Vasemmalla Mika Räisänen, oikealla Erkka Ala-Lahti.

Keltaiset Hai-saappaat askeltavat rivakasti edestakaisin, kun limonaaditehtailija Mika Räisänen esittelee tehdasta, joissa syntyy aidosti porvoolaista limua. Kolaa, mangojaffaa, raparperi-seljankukkaa ja verigreippiä. Lisäksi H20-nimellä kulkevat kuplavesi sekä kuplaton vesi kuuluvat tehtaan repertuaariin.

Tilat Pienen Limonaaditehtaan tarpeisiin löytyivät LKV Toimitilaa.fi Oy:n kautta helposti.

̶  Kävimme katsomassa paria muutakin paikkaa, mutta sitten silmään sattui Toimitilaa.fi:n nettisivuilta tämä Kulloon kartanon alueella sijaitseva rakennus. Välitysprosessi hoitui 110-prosenttisen hyvin ja nopeasti, Räisänen kiittelee.

Tilojen vuokraisäntä Jakob Frankenhaeuser kertoo, että rakennus on aiemmin toiminut kartanon tuotantotilana, jossa on käsitelty niin sokerimaissia kuin mansikkaakin. Elintarviketuotantoon tarkoitetut tilat olivat virvoitusjuomatehtaan perustamisen juuri sopivat.

̶  Oikeanlaiset tilat ovat se kaikkein tärkein asia. Kylmätilat olivat täällä jo valmiina, samoin lattiakaivot. Invavessakin oli tehtynä, sille tulee mahdollisesti käyttöä, kun suunnitelmissa on jollain aikataululla avata tehtaan yhteyteen myös myymälä, Räisänen pohtii.

̶  Yhteen väliseinään jouduimme puhkaisemaan oviaukon ja lattian vesisuojausta seinien alaosassa piti korottaa, jotta voimme huoletta pestä lattioita.

Kulloon kartanon mailla sijaitseva tehdasrakennus on kaunis ulkoasultaan.

Räisäselle samoin kuin tehtaan kahdelle muulle omistajalle Erkka Ala-Lahdelle sekä Niko Autille oli äärimmäisen tärkeää, että tilat sijaitsevat Porvoossa.

̶  Paitsi että asun Porvoossa, kaupungin sympaattinen imago sekä tunnettuus ravintolakaupunkina kannatti ehdottomasti hyödyntää. Ja onhan Kulloossa aivan upeat maisemat! Räisänen kehuu.

Kolmen miehen sinnikkäällä yhteistyöllä limutehtaan tuotanto saatiin nopeasti käyntiin. Tilojen vuokrasopimus alkoi lokakuun alussa ja jo kuun lopussa ensimmäiset limut lähtivät maailmalle. Pienen Limonaaditehtaan juomia on mahdollista ostaa Porvoossa useasta paikasta.

̶  Muun muassa Paahtimosta, Rafaelsista, Hamarin Seolta, Cittarista, Tarmolan marketista…, Räisänen luettelee.

̶  Limujamme on myynnissä yhdeksässä K-marketissa ja kahdessa City-marketissa, joista toinen sijaitsee Porissa saakka, Erkka Ala-Lahti täydentää.

̶  Ja meihin saa oikein mielellään olla yhteydessä, jos haluaa laajentaa tuotevalikoimaansa juomillamme! Räisänen vinkkaa.

Mika Räisänen kuvaa limsoja tehtaan somekanavia varten.

Mutta miten kaikki sai alkunsa?

̶  Oikeastaan se oli koronan ”ansiota”. Olemme toimineet aiemmin ravintolayrittäjinä sekä vuosia baarimestareina. Kun korona iski ja hiljensi ravintolatoiminnan, aloimme kuumeisesti miettiä, mitä seuraavaksi, Räisänen kertoo.

Lopulta päätös tulevan suunnasta syntyi helposti.

̶  Aiemmin teimme juomia laseihin, nyt teemme niitä pulloihin, Ala-Lahti hymyilee.

Tällä hetkellä Pienen Limonaaditehtaan makuvalikoimassa on mangojaffaa, kolaa, verigreippiä ja raparperi-seljankukkaa. Lisäksi tarjolla on H20 kuplilla ja ilman. Tehtailijoiden mukaan heidän limuillaan on vanha sielu, mutta nuorekas kuori.

Limutehtaan tuotteiden raikkaan maun salaisuus piilee tavallista limsaa alhaisemmassa sokeripitoisuudessa sekä  ̶  kuinkas ollakaan  ̶  Porvoon erinomaisessa hanavedessä.

̶  Hanavesi on täällä erittäin puhdasta. Siitä huolimatta suodatamme veden vielä neljään kertaan. Veden puhtaus on ratkaisevaa, jotta limonadin maku ei kärsi, Räisänen selittää.

Monet ajattelevat, että lähdevesi olisi sitä kaikkein parasta. Totta onkin, että se sisältää hyviä kivennäisiä.

̶  Vaan mitä kaikkea muuta se sisältää! Ala-Lahti huomauttaa.

Tällä hetkellä tuotettavien kahden vesilaadun lisäksi on tulossa kuusenkerkkä- ja sitrusmaustetut H2O:t. Neljän limumaun seuraksi saadaan tulevaisuudessa kausimakuja sekä aivan erityisen porvoolainen limsa, jonka sisällön tehtailijat pitävät vielä visusti salaisuutena.

̶  Kokeilemme paljon erilaisia makuyhdistelmiä. Päätös siitä, mitkä maut pääsevät tuotantoon saakka, on lopulta aika selvää. Sen vain maistaa, mikä toimii, Räisänen muotoilee.

Räisänen ja Ala-Lahti ovat tyytyväisiä tehtaan toimiviin tiloihin. Limutehtaasta kertova kyltti pitäisi tosin vielä asentaa rakennuksen päätyyn.

Teksti ja kuvat: Sanna Puisto

Sanoja seinistä ja seinien sisältä

Historiaa huokuva halli? Moderniakin modernimpi rakennustekniikka? Mullistava liikeidea, jolle löysit kauttamme juuri sen oikean katon pääsi päälle?

LKV Toimitilaa.fi Oy:n blogi tuo luettavaksesi kiehtovia kertomuksia välityksessämme olevista ja välittämistämme toimitiloista sekä niissä ahertavissa ihmisistä.

Jos uskot, että tarinasi saattaisi kiinnostaa muitakin, ota rohkeasti yhteyttä markkinointiimme: sanna@toimitilaa.fi.